perjantai 18. lokakuuta 2013

Hyvä on näin

Niinhän siinä sitten kävi, että olin liikaa minä ritarille. Aivan ymmärrettävä ratkaisu. En kuitenkaan ole sitä mieltä, että pitäisi koittaa olla joku muu, että kelpaisi. Kyllä se minuus olisi sieltä paljastunut joka tapauksessa. Ymmärrän senkin, että en ole kenellekään nyt se "ihana nainen". Kenellekään. Ritarille toivoisin ihanaa naista, hän oli mukava mies.

Mielenkiintoista tässä seikkailussa oli seurata omia tunteita. Minussa heräsi taas jotakin sellaista, jonka olin luullut menettäneeni. Hetken aikaa koin olevani taas naisellinen nainen. Hetken aikaa sain taas tuntea vahvasti, ääripäitä kylläkin, mutta vahvasti. Jouduin miettimään, että mitä haluan ja mitä en halua. Millaisiin kompromisseihin olisin valmis? Mitä minulle merkitsee, että minulla olisi mies elämässäni?

Sekin oli mielenkiintoista, että kun ritari ei kestänyt keskustelua rajoista, ajattelin heti, että bonusmies kesti ja olisi kestänyt tämänkin. Minulla on häntä ikävä, mutta se suhde on nyt bonusmiehellä mietinnässä. Voi kestää pitkään. Toissapäivänä joimme kahvia samassa pöydässä, mutta muutoin emme nyt ole yhteyksissä.

Nyt olemme jälleen minä ja kissa ja isompi ja pienempi. Hyvä on näin.