torstai 13. kesäkuuta 2013

Seestyy

Levollinen, seestynyt olo. Ensi viikon lopulla alkaa loma. Loman jälkeen hetken aikaa nykyisiä tehtäviä, sitten osa-aikaisena toisiin tehtäviin. Esikoisen koulu alkaa elokuussa. Olen siinä häntä tukemassa, kouluun lähettämässä. Iltapäivät hän saa olla iltapäiväkerhossa. Kuopus jatkaa tutussa päiväkodissa tuttujen tätien ja kavereiden kanssa. Eron harkintavaihe päättyy elokuulla, jolloin laitan kakkosvaiheen sisään. Mies lähtee, kun ero on selvä. Lakimies saa hoitaa. Pankki varmaankin lainaa rahaa. Molempia voin jo selvitellä.

Elämä asettuu uomiinsa. Aika aikaansa kutakin. On tässä hankaluuksia ja murheita ollutkin parina viime vuonna. Ihana ajatella, että elämä voi olla omissa käsissä, ainakin enimmäkseen.