sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Ihmisen mieli

Kommenteissa ihmeteltiin, miksi raahaan miestä mukanani kesälomamatkallekin. Miksi en laita kävelemään? Miksi en käske muuttaa? Miksi en mene lasten kanssa keskenään kesälonamatkalle? Miksi?

Minun itseni hyväksymä selitys itselleni on se, että kun mies on ilmoittanut, että ei muuta ilman oikeuden päätöstä. On uhonnut, että en voi pakottaa ennen sitä. Enkä kai voikaan. Oma selitykseni on, että haluan lapsille rauhallisen arjen ilman aikuisten riitoja. Selitykseni on, että mies lähtee, kun oikeuden päätös on ja sitten voin pakottaa. Lapset voin pitää sen hetken pois jaloista. Voin olla aikuinen tässä tilanteessa.

Mutta mietin kyllä, että onko oikea selitys kuitenkin se, että yhä toivon asioiden kääntyvän paremmiksi? Että yhä toivon miehen ryhdistäytyvän, lopettavan juomisen, laittavan perheen edun omansa edelle? Että yhä toivon miehestä löytyvän arjen sankarin, jollaisen haluaisin? Kumppanin? Että lapsilla olisi ehjä perhe, huolehtiva isä läsnä? Takaraja on tulossa vastaan, eikä mitään muutosta parempaan näy. Kai taas uudelleen saan pettyä, että edes alitajuisesti olen sellaista ajatellut. Kyllä ihmisen mieli on mielenkiintoinen.