Olen miettinyt tämän suhteen karikoissa monta kertaa edellistä miestäni. Emme olleet naimisissa, mutta yhteinen koti meillä oli varmaankin seitsemän-kahdeksan vuotta. Seurusteltiin jonkin verran enemmän, pari vuotta. Hän oli jollakin tapaa samanlainen kuin nykyiseni, mutta monella tapaa ihan erilainen. Jotkut teot näyttävät samanlaisilta, mutta syyt niiden takana olivat toiset.
Tämä mies oli sairastunut nuoruusiän diabetekseen murrosiässä, oli perheen ainoa lapsi ja hänen vanhempansa olivat olleet kotona sairaseläkkeellä jo vuosia, kun tapasimme. Mies muutti äidin helmoista minun helmoihini. Sairautensa vuoksi ei ollut käynyt armeijaa. Seurustellut kyllä oli, ollut avoliitossakin, mutta paikkakunnan tapojen mukaan tyttö asui heidän perheessään. Minäkin asuin siellä hetken, mutta eihän se pidemmän päälle onnistunut.
Sairaus rytmitti elämäämme. Ruoka oli varmaan aina +/- 15 minuutin tarkkuudella. Minä laitoin ruuan. Jos mies oli yksin, hän meni äidilleen syömään. Ruoka kelpasi aina. Kesälomamatkalla kävimme aina Tampereella. Hän harrasti liikuntaa säännöllisesti koko yhteiselomme ajan. Joukkuelajia. Usein viikonloppuisin oli pelireissuja. Lisäksi hän soitti. Soittotreenit oli toinen elämää rytmittävä asia.
Koko suhteen ajan mies teki omia juttujaan minusta välittämättä. Minä olin alussa miehen mukana hänen harrastuksissaan, mutta sitten minäkin aloin tehdä omia juttujani. Lopussa niitä yhteisiä juttuja ei sitten ollutkaan enää ollenkaan. Esimerkiksi vanhan talon ostaminen, sen remontointi ja pihan laitto oli minun juttuni. Mies ei osallistunut. Mies maksoi minulle vuokraa asuessaan kanssani talossani. Hän ei halunnut nimeään yhteenkään paperiin.
Mies oli pahasti sitoutumiskammoinen. Emme missään vaiheessa juuri edes puhuneet kihloista, naimisiin menosta, lasten yrittämisestä. Ei edes sen yhteisen kodin ostamisesta. Mies ei halunnut puhua. Hän koki puhumisyritykseni ahdisteluna. Minä yritin huijata häntä johonkin, johon hän ei halua. Hänet koitetaan sitoa. Hänen elämänsä pilata. Loppujen lopuksi tämä oli se suurin syy eroon, vaikka ei kai siitä muutenkaan mitään olisi tullut. Uhkaavasti kolmekymppiä alkoi lähestyä ja minusta alkoi tuntua, että tämä elämä ei mene niinkuin haluaisin. Ei se kyllä näytä menevän näin nelikymppisenäkään.
Emme eronneet riidoissa. Mies muutti pois. Kävin laittamassa verhot hänen uuteen kotiinsa. Mies kävi vaihtamassa minulle kesärenkaat. Muutin pois paikkakunnalta varmaankin vuosi eron jälkeen ja olimme monta vuotta, että emme olleet missään yhteydessä. Kun sairastuin ja sain diagnoosin, laitoin hänelle viestin. Että samassa sairaiden veneessä ollaan. Sain häneltä lohduttavia sanoja. Viime vuodenvaihteessa hän oli mennyt kihloihin, 12 vuotta meidän suhteemme kariutumisen jälkeen. Lapsia hänellä ei ole.