sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Selkä kipeänä

Vauhdikas ja väsyttävä äitienpäivä. Ei käyty missään, kotona oltiin, minä ja lapset, mutta jotenkin silti oli vauhdikas. Mies on vaihteeksi retkillään, lähti eilenaamulla ja tulee kai keskiviikkona tai torstaina. Tänään otettiin lasten kanssa kaikki irti keskenään olemisesta. Leivottiin kakkua ja syötiin ulkona, läärättiin vesillä ja kastelukannuilla, lämmitettiin ulkosauna ja saunottiin pitkän kaavan mukaan, nyt on nuupahdettu olohuoneen sohvalle katsomaan lastenohjelmaa. Sylissä on ollut pyörijöitä, halauksia ja suukkoja on jaettu puolin ja toisin.

Tällä viikolla olen pohtinut paljon elämän siivoamista yksinkertaisemmaksi. Siivoan pois asioita, jotka pahoittavat mieleni ja vievät energiani. Nykyinen työ tuntuu olevan sellainen ja sen saan siivottua syksyllä, kun siirryn osa-aikaiseksi. Mies on sellainen ja hänet saan siivottua myöskin syksyllä, kun harkinta-aika päättyy. Asioita, joita pitää vielä siivota, ovat liiat tavarat, jotka muistuttavat minua vääristä asioista. Ruokavalio, joka ei taida olla minulle hyväksi. Väärät harrastukset tai ehkä ei niin väärät, mutta aikaa ei jää niille, joista saisin virtaa.

Tänään olen saanut paitsi virtaa, myös selän kipeäksi. Kannoin 16 sankollista vettä saunalle. Levitin puhtaan räsymaton pukuhuoneen lattialle ja istuin sitten terassilla katsomassa lasten leikkiä.