sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Onnistumisen tunnetta ja onnellisuutta


Tänään olin hetken aikaa onnellinen. Onni kertyi pienistä asioista ja sitten pullahti pintaan ollessani kaupassa. Aamu lähti hyvin käyntiin, lapset olivat hyväntuulisia, leikkivät linnalla, söivät aamupalansa. Aurinko paistoi. Mieskin heräsi kohtuullisen aikaan ja halusi osallistua perhe-eloon. Päätinkin siivota auton ja siivosinkin. Oi miten siitä tuli puhdas. Melkein kuin uusi! Se jo tekee ihmisen tyytyväiseksi, siis se, että joku paikka on puhdas, kuin uutena. Ruuaksi grillattiin kanaa. Ihana tuoksu leijaili pihalla. Mies lupasi nukuttaa lapset päiväunille ja minä lähdin tutkimaan puutarhamyymälän sunnuntaitarjouksia. Ostin oikein kauniita kesäkukkia. Ihastuttavia kerrassan.


Ja sitten menin vielä ruokakauppaan. Siellä kaupassa sitten tunsin olevani onnellinen. Ei se niin kauaa se tunne kestänyt, mutta kuitenkin.