Tänään töissä oli keskustelua siitä, että millainen olen luonteeltani. Kuulemma liian äkkipikainen, liian omapäinen, liian ehtivä, siis liian nopea. Jopa hyökkäävä. Pitäisi kuulemma malttaa kuunnella ja odottaa... Ja tottahan se varmasti onkin. Pitäisi malttaa kuunnella, antaa toisen puhua, olla vain siinä läsnä ja antaa toisen ajatella ääneen kommentoimatta väliin. Ja jos toinen onkin mielestäni väärässä, niin siltikin pitäisi malttaa mielensä ja keskustella rakentavassa hengessä, antaa toisen pitää mielipiteensä ja ehkä olla ilmaisematta omaansa. Tämä tietysti koskee työelämän lisäksi myös yksityiselämää.
Ehkä olen hankala. Ehkä asiat mielestäni pitää tehdä oikein, siis minun tavallani oikein. Työelämässä toki joutuu tekemään paljon kompromisseja, mutta kuinka paljon niitä on pakko tehdä yksityiselämässä? Eikö minunlaisteni olisi parempi ilman parisuhdetta, ihan kaikkien parhaaksi?