lauantai 31. elokuuta 2013

Loppuu vetelehtiminen?

Ehkä en kuitenkaan ollut väärässä siinä, että riitaan tarvitaan kaksi. Ja en kai sittenkään tuntenut miestä niin huonosti. Mies oli perjantaina soitellut puheluita ja ilmeisimmin myös mielenterveysammattilaista oli konsultoitu. Liekö haastemieskin jo lähestynyt? Miestä viisaammat olivat neuvoneet, että ositus kannattaa sopia ja mitä pikemmin sen parempi. Eilen illalla mies sitten sanoikin, että haluaa sopia. Ei vielä päästy summasta sopuun, mutta varmaan päästään. Mies tuntui nyt käsittävän minunkin kantani ja faktat olivat paremmin selvillä. Että ei se niin yksioikoista ole se puoliksi laittaminen. Mies aikoo ottaa rahat ja lähteä ulkomaille joksikin aikaa. Mitä pikemmin sen parempi. Kun palaa, aikoo käydä opinnot loppuun, hommata töitä ja asettua johonkin lähikaupunkiin. Aikoo olla isä lapsilleen.

En tiedä, että paljonko tässä on taas aikomusta. Niitä hetkellisiä tsemppaantumisen tunteita, joita on nähty jo niin monta kertaa. Ja paljonko tässä on aitoa heräämistä siihen, että minä en todellakaan aio enää elättää. Että itse se leipä pitää maailmalta nykiä, jos ei aio muutamien satasten sosiaalitukien varassa kitkutella. Että nyt vaan pitää lopettaa se ns. sairastaminen ja ryhtyä työhön. Onhan mies varmaankin sairas, mutta kuten jo keväällä totesin, ei niin sairas. Haki sairaslomaa pahaan mieleen ja koki olevansa sairaslomalla oikeutettu vetelehtimään.

Näissä alkoholismikuvioissa usein tarvitaan se mahdollistaja. Joku joka rahoittaa ja pitää arjen pyörimässä, että toinen voi olla vetelä ja juoda. Nyt kun mahdollistaja on saanut mittansa täyteen, loppuu kai vetelehtiminenkin?