perjantai 29. maaliskuuta 2013

Sitten kesällä

Taidan olla uupunut. Uupumus tulee sekä liiasta työnteosta, joka ei kuitenkaan tule valmiiksi, että tästä kotitilanteesta. Olen väsynyt. Itkettää. Asiat paisuvat suuremmiksi kuin ovatkaan. Olen vuoroin kärsimätön ja vuoroin välinpitämätön. Herättyänikin olen väsynyt.

No nyt on kuitenkin muutaman päivän pääsiäisvapaa. Joudun varmaan käyttämään yhden päivän töihin, mutta jää tähän vielä vapaitakin. Tänään leivoin lasten kanssa kahvikakkua ja piirrettiin muniin kuvia. Ulkosauna lämpiää tänään. Siivous on jo melkein valmis.

Lohduksi itselleni haaveilen kesästä. Tänään kaivoin kesäkenkiä esille. Lankkasin kävelykengät ja laitoin hoitovoidetta toisiin. Välikausitakki on jo esillä. Mittailin lasten jalat, jotta osaan ostaa oikeankokoiset lenkkarit. Haaveilen kesäkukista.

Huomaan, että en ole lohduton. Tiedän, että asiat ratkeavat, vaikka nyt olenkin uupunut. Uupumus vielä hellittää ja elämä järjestyy. Sitten kesällä.