Luopumisen tuskaa

Mikähän siinä on, että on niin vaikeaa luopua? Oikeastaan yhtään mistään. Saavutetuista eduista, tavaroista, ihmisistä elämässä, tavoista, toiveista. Haluaisi aina uutta ja lisää tai jos ei lisää, niin ainakin entiset. Ja vaikka tietää, että kaikki entinen ei ole hyväksi, siltikin luopuminen on vaikeaa. Tätä mietin tänään, kun ihan konkreettisesti mietin luopumista tavarasta. Keittiöni on pieni. Riittävä, mutta pieni. Siksi sinne ei voisi kasata ylenmäärin tavaraa. Kuppia ja kippoa. Paripuolia lautasia. Varrestaan katkenneita kauhoja. Kuitenkin haluaa säilyttää kaiken sen johon on tottunut ja joka on olevinaan niin hyvää, vaikka ei pystyisi. Korvaton kahvikuppi: aivan hyvä kynien säilytykseen. Yksinäinen lautanen: sopiva tarjoiluastiaksi.

Keittiö on pieni ongelma muun luopumisen rinnalla. Raahaa mukanaan ihmisiä ja tapoja, joista ei nauti yhtään. Tekee samalla tavoin, kuin on tottunut, kun on niin vaikeaa luopua. Ei tietysti aina luopuminen ole ratkaisu, joskus asiat voivat muuttua. Mutta joskus luopuminen voisi olla parempi ratkaisu.