sunnuntai 26. elokuuta 2012

Löydettyjä muistoja


Olin eilen siivoamassa viimeisiä tavaroita väliaikaiskodissa. Paperipinojen äärellä unohtuu niitä lukemaan. Ajatushan oli hyvä, että heitän pois ne, joita ei enää tarvitse. Heitinkin, mutta samalla unohduin lukemaan. Osa oli jo vanhempia, kuljetettu jo siihen kotiin, osa oli viime talven papereita. Löytyi lähes kymmenen vuoden takaa ulkomaan vaihtojakson raportti ja eräiden väliopintojen päättötyön palautteet. Niistä tuli mieleeni monia kivoja muistoja, silloin elämään asetettuja haaveita, tavattuja ihmisiä, nähtyjä paikkoja. Ei sitä silloin tiennyt, että missä on tänään. Mitähän olisin silloin tuumannut, jos olisin tiennyt?

Tänään kirjoitan tämän päivän fiiliksistä, pohdin tulevaa. Missähän minä olen kymmenen vuoden kuluttua? Millaiset ovat haaveeni, toiveeni? Mihin joudun? Mihin pääsen? Mitkä ovat tunnelmat silloin, jos vahingossa palaan näihin teksteihin?  Löydän ajatukseni uudelleen? Vai pidänkö nämä tekstit mielessä sinne asti, en unohda?