maanantai 23. joulukuuta 2013

Joulurauhaa

Joulumietteissä tänään. Juuri saimme joulusiivouksen valmiiksi. J on käymässä kaupungissa, hän lähtee aattoaamuna sukunsa luokse joulunviettoon. Isomman toiveiden mukaan olohuoneen pöydälle silitettiin pellavainen liina, jonka päälle laitettiin kynttilät ja suklaata sisältävä lasipurkki. Kuusi on jo sisällä ja koristeltu. Jouluruuat on perunalaatikkoa lukuunottamatta valmiit. Ostin suurimman osan valmiina, kinkun paistoin itse, samoin piparit ja tortut. Luumusoppa on tekemättä. Joululahjojen kanssa oli pieni kriisi, kun osa lahjoista löytyi lasten piiloleikissä. Että miten ihmeessä pukki on jo tuonut paketteja? Kriisiin saatiin luova ratkaisu.

Meille ei tule joulunpyhiksi ketään. Olen lasten kanssa kolmistaan, niin ja kissa tietenkin. Lupasin lapsille, että syödään herkkuja ja ollaan yövaatteissa. Ensin siskon miehineen piti tulla, mutta kissa sairastui. Sitten äitini ja isäni ehkä olivat tulossa, mutta eivät kai jaksakaan. Juttelin eilen siskon kanssa, että lienee näille lapsille ensimmäinen täysin raitis joulu. Jos vanhempani olisivat tulleet, olisi sekin mennyt. Nyt saan lapsille lahjan, jonka arvon vielä myöhemmin ymmärtävät.

Istun nyt olohuoneen sohvalla, siinä joulusiivotussa olohuoneessa, kynttilänvalossa. Kuuntelen virsiä ja kirjoitan tätä. Lapset leikkivät yläkerrassa. Toivotan jokaiselle rauhallista joulua, onnea olemassaolosta ja läheisten seuraa!