perjantai 8. marraskuuta 2013

Kahden yksinäisen kohtaaminen

Olen jo monessa tekstissä pohtinut sitä, kuinka ikävä minulla on hellyyttä ja miehen kosketusta. Ehkä itsellenikin yllätyksenä tein treffit ihan sitä varten. Olimme tämän miehen kanssa molemmat hellyyden, läheisyyden ja kainalon tarpeessa, kummatkin laastarin tarpeessa. Tulemme hyvin juttuun, mutta mitään hirmu kipinöintiä ei ole. Eikä kai tarvikaan? Sovimme etukäteen, että mitä aiomme tehdä.

Sain maata hänen kainalossaan, kuuntelin hänen sydänääniään, haistelin hänen tuoksuaan. Hän silitti hiuksiani, upotti nenänsä niihin. Olimme ihan lähekkäin. Ja rakastelimme sen jälkeen. Makasimme lähekkäin vielä hetken ja lähdimme sitten tahoillemme. Olemme olleet senkin jälkeen yhteydessä, ehkä teemme sen uudelleen myöhemmin. Tuntui hyvältä, ei kaduta. Mutta ei hänestä elämän mieheksi ole, eikä tarvitsekaan. En minäkään ole hänen elämänsä nainen. Kahden yksinäisen kohtaaminen.