Mielenkiinnolla olen taas seurannut tunteideni vuoristorataa. Jos tunteet pitää paketissa, niin siellähän ne pysyy. Mutta jos niitä päästää yhtään valloilleen, niin ne tosiaankin pääsevät valloilleen. Tänään olen sekä itkenyt että kulkenut lämmin hymy huulillani. Itkun syy oli esikoisen kouluuntulotarkastus terveydenhoitajalla. Tarkastukseen kuului normaalin pituuden, painon, näön, kuulo ja muun lisäksi keskustelu vanhemman kanssa. Onneksi ilman lasta, koska itkin terveydenhoitajalle sitä, että lapset ovat isättömiä. Että isänsä on mielenterveysongelmainen juoppo, joka on hylännyt pienet, jotka häntä kaipaavat. Tuntui terveydenhoitaja olevan huolissaan jo minun jaksamisestani. Itkin vielä matkalla töihinkin, mutta onneksi ei ollut niin kiire. Kävin kaupassa rauhoittumassa ennen töihin menoa.
Hymyn taas toi huulille eräs mies, mutta ei siitä nyt sen enempää.