lauantai 9. kesäkuuta 2012

Siat pellossa?


Tässä yhtenä päivänä olin kovin väsynyt kulissien ylläpitoon. Kirjoitin siitä täällä blogissa ja puhuin ystävänikin kanssa. Hänelläkin on kulissit, eri syistä vain. Hänkin on väsynyt kulisseihinsa. Arveli, että meille ehkä tekisi hyvää, kun nostaisimme vain kaikki pöydälle ja katsoisimme mitä tapahtuisi. Miksi sitten pidän näitä kulisseja? Miksi yritän näyttää joltakin muulta kuin mitä olen? Miksi koitan saada perhe-elämäni näyttämään joltakin muulta kuin mitä se on?

Mietin tätä eräänä iltana ja löysin montakin syytä. Yksi syy on varmaankin jo lapsuudesta juurensa juontava kasvatus. Myös lapsuudenkodissani oli kulissit. Meitä lapsia opetettiin, että likapyykki pestään aina kotona. Ulkopuolisille ei saa puhua kodin ongelmista. Ei. Eikä siis puhuttu. Kulissinpitoon on siis jo pitkät perinteet. Toinen syy on varmasti ammattini. Haluan pitää yllä sitä mielikuvaa, että minulla on asiat hallinnassa. Niin oma elämäni kuin työasiatkin ovat hallinnassa. Kaikki on hallinnassa. Ettei tule epäilyksiä siitä, ettenkö suoriutuisi työstäni. Lisäksi virkamieheltä edellytetään nuhteetonta käytöstä, myös vapaa-ajalla. Virkamies on virkamies. Äitinikin oli. Lieneekö siinä yksi syy lapsuudenkin kulisseihin? Ei voi olla kuin siat pellossa, pitää olla kunnolla. Ja jos onkin kuin siat pellossa, niin ainakin pitää näyttää siltä kuin olisi kunnolla.

Yksi syy kulisseihin on myös haluni säästää miestä. Ei ehkä tarvitsisi säästää, eihän mieskään säästä minua. Mutta tavaksi on tullut, että ei tarkoituksella saata toista tilanteisiin, joihin hän ei haluaisi. Hän ei halua puhua ongelmistamme kenellekään, ja siksi minäkään en puhu kenellekään sellaiselle, jonka hän tuntee. Muutoin kyllä puhunkin. Ystäväni tietävät, monet työkavereistanikin. Kulissit siis eivät ole kaikilta osin ehjät, eikä se haittaa minua yhtään. Haittaisikohan loppujenkaan kaatuminen?