sunnuntai 31. elokuuta 2014

Kaikki kaikkien kanssa -riitely

Riitelin exän kanssa. Sähköpostilla, niinkuin meidän nykyinen koko kommunikointimme toimii. Yritin sopia lasten sinne menosta, mutta ei sieltä oikein tullut mitään vastauksia. Ehkä sopii, ehkä ei. Ja on se niin hankalaa hakea, kun matkakin piteni. Että ei nyt osaa sanoa, ei oikeastaan ennättäisi. Että oikeastaan minun kuuluisi maksaa matkoista ainakin osa, hän on kuulemma jostakin selvitellyt. Minun, joka hoidan lasten elatuksen muutenkin kokonaan. Keskustelua siis virittelin jo elokuun alkupuolella ja sitten melkein kahden viikon hiljaisuuden jälkeen, että no ylihuomenna lapset haetaan. Minä vastasin, että ei käy, meillä on jo muuta menoa sovittuna. En minä ala exän pillin mukaan pomppimaan.

Ja siitähän se sitten lähti. Riitely. J otti osaa riitelyyn, mikä ei ollut järkevää, ja vaikka kielsin. J riiteli exän kanssa talvellakin, kun irtaimiston jako oli pahimmillaan ja minä niin väsynyt koko exään. Alkoi mennä asiattomaksi miesten keskustelu ja pyysin J:tä lopettamaan. Sitten minä riitelin myös J:n kanssa. Exän uusi rouvakin jo sotkettiin asiaan. Yleinen kaikki kaikkien kanssa -riitely. Exä uhkaili lastenvalvojalla, minä käräjäoikeudella.

Sitten kai joku keiju puuttui asiaan. Kesken riitelyn yhtäkkiä kumpikin ottaa pienen joustonaskeleen yhtäaikaa, pyytää anteeksi ja riita on ohi. Nyt on jouluun asti tapaamiset sovittu parillisten viikkojen viikonlopuiksi. Minä vien, kun pääsen perjantaisin aiemmin, niin ei veny lasten päivä kohtuuttomaksi. Exä tuo sunnuntaisin. Elatusmaksu tarkastetaan, kun exällä ei sitä ole rahaa maksaa, niin liian suuri se silloin lienee. Paha mieli vain kaikilla. Nytkin on tullut Kelan elatustuki ja se on ihan hyvä niin.

J:n kanssakin on riita sovittu. Kainalossa supateltu, oltu rakkaita.