keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Paljon valmiimpi

Töistä ja työnteosta on ollut viimeaikoina ristiriitaiset fiilikset. Kipuilua monista asioista, öisin valvottavia pohdintoja. Välillä olin jo lähdössä poiskin, ainakin suunnittelin sitä. En nyt viime aikoina ole yhtään osannut asettua siihen rooliin, joka minulla on. Mielestäni johtaminen on huonoa, puutun siihen. Aina uudelleen. Mietin, että jaksanko tapella, onko tämä minun tappeluni?

Tulin jotenkin alitajuisesti siihen tulokseen, että kyllä on. Minun tappeluni, tämä tässä. Nämä ihmiset ansaitsevat parempaa. Jätin heidät tavallaan oman onnensa nojaan, kun asetin itseni ja lapseni etusijalle ja väistyin päällikkyydestä osa-aikaiseksi. Minun piti tehdä se ja ratkaisu oli oikea. Mutta nyt olen vahva taas ja palaan kesällä takaisin päälliköksi. Niin päätin. Voimaini tunnossa ja yllytettynä hain astetta isomman päällikön paikkaakin, mutta todella toivon, että en tule valituksi. Kunhan näytän, että en nuku.

Päätös päälliköksi palaamisesta on ollut helpottava. Oppivuotenani olen oppinut alaisteni arjesta jotain, jota en olisi koskaan työhuoneestani nähnyt. Ymmärrän perustehtävän niin paljon kirkkaammin. Ylimääräiset rönsyt ovat karsiutuneet ajatuksista. Olen jotenkin niin paljon valmiimpi siihen tehtävään, kuin mitä olin aloittaessani. En pelkää enää mitään.