Olen pohtinut ikävän olemusta. Tarkoitan siis kaipausta. Sitä kun haluaisi olla toisen luona ja lähellä niin henkisesti kuin fyysisestikin. Etäsuhteen ehkä pahin ja paras puoli on kaipaus. Se on pahin siksi, että oleminen tuntuu mitättömältä ilman sitä toista. Tulee vajaa olo, puolikas. Parasta se on siksi, että ymmärtää samalla, että minulla on onni. Toinen ei ehdi ärsyttää niinä hetkinä, kun on lähellä, koska kaipauksen muisto on niin kirkkaana mielessä.
Maanantai on minulle kaipauspäivistä varmaan pahin. En millään näe mieltä työnteossa, en jaksa keskittyä, mietin omiani. Elämä tuntuu väärin rakennetulta. Maanantaisin mietin, että mitä voisin tehdä, että tämä loppuisi. Maanantaisin käyn katsomassa avoimia työpaikkoja, mietin yhteenmuuttamista, vaikka tiedän, että sille aika ei ole vielä kypsä. Kaipaus siirtyy syrjään päivän mittaan, arki ottaa mukaansa. Illalla olen jo asettunut takaisin yksinhuoltajan elämään. Maanantai-illat on usein lasten kanssa ihan kivoja. Maanantai-iltaisin on olo, että ei ole yksin aikuisena ja naisena, vaikka fyysisesti onkin. Toisen läheisyyden muisto on niin vahva vielä.
Kaipaus yltyy taas loppuviikosta. Torstaisin olen usein epätoivoisen kaipaava. Minusta tuntuu, että koko suhde oli pelkkää unennäköä. Että se tunne ei ollutkaan todellinen. Että hän ei varmaan tule. Ei halua tulla tai tulee jostain vääristä syistä. Ja kun tiedän, että ne tunteet eivät ole totta, kaipaan kovin. Että jos saisin olla lähellä heti, menisi se ohi ja kaikki olisi paremmin. Kaipaan torstaisin fyysistä läheisyyttä, käsiä ympärillä, kainaloa. Sitä, että minulle toistellaan kaiken olevan hyvin.
Oikeasti minulla on asiat varsin hyvin. Olemme joka päivä yhteydessä monta kertaa. Heti aamun huomenista aina illan hyvänyön toivotuksiin. Keskustelemme arjesta, juhlasta, suunnitelmista, haaveista, kivoista jutuista, pahasta mielestä, sanomalehtien uutisista, lasten sattumuksista, menneistä ja tulevasta. Hän on läsnä, vaikka onkin kotonaan. Tietää miten meidän päivämme menevät ja minä tiedän miten hänen päivänsä menee. Emme varmaan enempää kaipauksen näkökulmasta voisi tehdä. Silti se vaan nostaa päätään ja ehkäpä se on hyvä niin.