torstai 5. syyskuuta 2013

Mies soitti

Mies soitti. Omaan itsekkääseen tapaansa oli kiinnostunut vain itsestään. Ensimmäinen kiinnostuksenkohde olivat hänen pankkitunnuksensa, jotka kai eivät olleetkaan hänellä mukana. Pyysi etsimään. Sanoin, että ilmoitan, jos tulee vastaan, mutta ehkä kannattaisi lähestyä pankkia. Toinen kiinnostuksenkohde oli loput ositusrahat. Että joko kohta tulee. Sanoin, että huomenna on pankissa neuvottelut. Mies sanoi, että älä huolestu, on hänellä vielä rahaa. Kysymättä hän kertoi missä maassa on. Ja siinä se sitten oli.

En todellakaan huolestu miehen käteisestä. Aivan sama. Minä olen huolestuneempi omasta käteisestäni, varsinkin kun luottokortti on miehen takia tapissa. Eikä minua kiinnosta missä hän on. Häntäkään ei kiinnostanut missä hänen lapsensa ovat. Yhtään sanaa ei lapsista kysynyt, terveisiä ei lähettänyt. Lapsille en puhunut koko puhelusta mitään.

Kuulosti lisäksi humalaiselta. Hyvin humalaiselta. Taisi olla se Antabuskin pelkkää teatteria.