sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Kaikki järjestyy

Olemme käyneet nyt pitkiä keskusteluja. Itkeneet molemmat. Syykin J:n käytökseen on selvinnyt, eikä sillä ollut mitään tekemistä minun yöpaitani tai sekaisen tukkani kanssa. Minua helpottaa, että tiedän miksi. Että minun ei tarvitse luulla ettenkö ole tärkeä. Nimittäin olen ja jotenkin kummallisella, käänteisellä logiikalla juuri siksi J koittaa työntää minua pois.

J on ollut aina huono puhumaan tunteistaan. Patoaa sisäänsä vuosikaudet pelkojaan ja pahaa mieltä. Tiuskii ja mököttää, kun olo läikkyy yli, mutta ei osaa purkaa muuten. Juomalla viinaa yrittää, mutta eihän se auta. Apua ei osaa pyytää. Ehkä monet miehet ovat sellaisia, naisetkin.

Nyt kun J on saanut sanottua, että mikä on vialla, hän on aivan uupunut. Katsoo näkemättömin silmin televisiota. Painaa päänsä kaulakuoppaani ja itkee, kun tulen lähelle. Silittää hymyttömin kasvoin pikkuisen poskea. Nyt minä kuiskaan, että kaikki järjestyy.