sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Vailla vikaa

Miten sitä niin mielellään ajattelisi, että parisuhteen ongelmat on sen toisen vika. Siis ei minun. Tässä tapauksessa J:n. Kokonaan. Minä olisin viaton pulmunen, puhtoinen. Vailla vikaa. Mutta eihän se niin taida  mennä.

Näennäisesti kriisimme on J:n vika. Mutta mikä ajaa J:n siihen,  että hän kriisiyttää suhteemme? Varmaan J:n omat selvittämättömät elämäntuskat, mutta varmaan osaltaan minä. Miksi J ei koe voivansa selvittää kanssani elämäntuskaansa? Miksi ei tule kainaloon ja pyydä apua? Mitä kaikkea minä tein edesauttaakseni kriisin syntyä? Miksi en ollutkaan sen luottamuksen arvoinen, jonka J olisi tarvinnut?

Sitä todellakin luulee oppineensa jotakin elämässään. Kun alunperinkin valitsee sielunkumppanin, puoliskon, on häviävän pieni mahdollisuus, että suhde kriisiytyy. Vai onko? No  häviävän pienen mahdollisuuden voi estää olemalla hyvä vaimo. Hoitaa osansa kotitöistä ja menoista, antaa toiselle omaa tilaa, on silti lähellä ja vaalii yhteistäkin aikaa. Ei nalkuta joutavista. Vai voiko silti estää? Ei taida voida.

Ihmisten pitäisi olla ehjiä ja kokonaisia, sinut itsensä ja maailman kanssa, jotta parisuhteet välttyisivät kaikilta ristiriidoilta. Minä ainakaan en ole ehjä ja vailla vikaa, eikä ole J:kään. Siispä kipuilemme kriisissämme. Onneksi sentään toistemme lähellä, kosketuksessa. Ehkäpä kasvamme ehjemmiksi.