sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Opiskellakin voisi

Täytin hakupaperit täydennyskoulutukseen. Vuosi, puolitoista työn ohessa. En varmaan pääse, pisteitä tuli aika huonosti, mutta en ole siitä pahoillani. Täytin paperit ihan ajallaan ja pyysin tarvittavat todistukset hyvissä ajoin. Kuten arvasinkin, todistuksia ei ruvennut kuulumaan. Hektisessä työelämässä jonkun todistuspyyntö on liikaa sen muunkin päälle. Tiedän sen. Tein sitten luovan ratkaisun niiden puuttuvien todistusten suhteen. Voi olla, että ei mene läpi.

Mietin, että enkö oikeasti halunnutkaan koulutukseen, kun en enempää ponnistellut niiden todistusten eteen. Kun en ollut pahoillani vähistä pisteistä. Eikö minulla ollutkaan halua? Miksi hain? Pakko ei olisi ollut. Koulutus kyllä auttaa työssä ja tuo vähän lisää palkkaa, mutta pakollinen se ei ole. Riittääkö motivaatio, jos silti pääsenkin?

Oli aikoja, jolloin kaikki energia meni suoriutumiseen päivästä toiseen. Ei jaksanut muuta. Ei ehtinytkään. Kantoi puut, pesi pyykit, teki lumityöt, laittoi ruuat, hoiti lapset, kävi kaupassa. Nyt ehtii lukemaan, ompelemaan. Katsomaan brittisarjoja televisiosta. Nyppimään kukista kuivia. Tänä keväänä ehtii ja jaksaa laittaa siemeniäkin itämään, jos haluaa. Opiskellakin voisi, jos sattuisi pääsemään, mutta pakko ei ole.